Internet-markkinointi blogi

HubSpot3, internet markkinointi ennen näkemättömälle tasolle

Posted by Jussi Vesterinen on Wed, Sep 05, 2012 @ 04:48 PM

HubSpot3 logo

 

HubSpot julkisti viime viikolla vallankumouksellisen uuden version maailman johtavasta internetmarkkinointiohjelmistostaan. HubSpot on käyttänyt viimeisen vuoden HubSpot3:n kehittämiseen. Odotettu julkistus saatiinkin sitten viime viikolla Inbound12- konferenssissa, Bostonissa. 

"Perinteisen markkinoinnin pelikirja on murtunut ja HubSpot3 mahdollistaa sellaisen markkinoinnin tekemisen, jota ihmiset rakastavat. Me olemme kehittäneet HubSpot3:n nimen omaan rakkaudesta markkinointiin" Brian Halligan, HubSpotin perustaja ja pääjohtaja sanoi julkistustilaisuudessa.

"Tämä hetki, mikä tapahtuu juuri nyt, on yksi maagisista hetkistä elämässäni." sanoi Dharmesh Shah, HubSpotin tekninen johtaja ja toinen perustaja.

HubSpot on jo entuudestaan ollut maailman ykkönen. Nyt se hyppää kertaheitolla aivan ennen näkemättömälle tasolle. Olemassa olevia työkaluja on uudistettu ja uusia työkaluja lisätty. Kehitys perustuu yli 6.500:n HubSpotin käyttäjän kokemuksiin. Kaikkiaan HubSpot3:ssa on 10 uutta tai uudistettua elementtiä.

Sen perusteella, mitä tähän mennessä on nähty HubSpot3:sta, nostaa se internetmarkkinoinnin aivan  uudelle tasolle. HubSpot3:n avulla internetmarkkinoija pääsee lähelle sellaista personointia, missä Amazon ja NetFlix tänä päivänä ovat. Amazon on upottanut personointityökaluihinsa satoja miljoonia dollareita. HubSpot3- käyttäjät pääsevät samantyyppisiin personointityökaluihin kiinni siihen verrattuna aivan pikkurahalla; vain muutamalla sadalla eurolla kuussa.

Mitä uutta HubSpot 3 sitten konkreettisesti tuo?

Uudistettu kontaktitietokanta: Kontaktitiedot on alati muuttuva tietoportaali yrityksen yleisöstä (prospektit, liidit ja asiakkaat). Kontakteihin kerätään tiedot liidien ja asiakkaiden profiileista. Profiilia mukautetaan automaattisesti perustuen kontaktin muuttuviin mieltymyksiin ja preferensseihin. Nämä johdetaan siitä tiedosta, miten kontakti on vuorovaikutuksessa yrityksesi kanssa. Se oppii ja sitä kautta auttaa Sinua räätälöimään sisältöä toimitettavaksi prospektille.

Sähköpostit: Sähköpostijärjestelmä on tiiviisti integroitu kontaktitietokantaan, työnkulkuihin, sosiaaliseen mediaan, dynaamiseen sisältöön ja yrityksen CRM-järjestelmään. Se mahdollistaa paremman personoinnin ja toimituskyvyn kuin koskaan ennen. Lisäksi se tarjoaa aikaisempaa enemmän valmispohjia ja vaihtoehtoja lähettämiseen. Käytännössä se mahdollistaa kaiken sen, mitä johtavat sähköpostimarkkinointijärjestelmiä tarjoavat yritykset ovat tähän mennessä pystyneet tarjoamaan. Se mikä tekee HubSpot3:n sähköpostimarkkinointijärjestelmästä ainutlaatuisen, on sen sisään rakennettu integrointi muihin HubSpot3:n työkaluihin.  

Työnkulut: Työnkulut hyödyntää valtavaa kontaktietokannan tietomäärää ja sarjaa markkinoijan asettamia sääntöjä. Niiden avulla luodaan dynaamisesti kehittyviä segmenttejä ja automatisoidaan markkinoinnin toimenpiteitä. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että työnkulut auttavat Sinua toimittamaan liidiesi haluamat sisällöt siten, miten he ne haluavat perustuen siihen, miten he ovat aiemmin olleet vuorovaikutustilanteissa sisältöjesi kanssa.

Laskeutumissivut: Laskeutumissivutyökalu on rakennettu uudestaan ja integroitu kontaktitietokantaan, CRM-järjestelmiin, sähköpostiin, dynaamisiin komponentteihin ja sosiaalisen mediaan. Käyttämällä uutta laskeutumissivutyökalua, markkinoijat voivat rakentaa, toteuttaa ja mitata kononaisia monikanavakampanjoita yhdestä paikasta.

Älykkäät Toimintaan ohjaavat elementit = TOE: Nyt, kun Toimintaan Ohjaavat Eementit on irrotettu kontaktitietokannasta, HubSpot3 mahdollistaa kuvien ja toimintaan ohjaavien elementtien näyttämisen sen mukaan, miten ne mukautuvat vastaamaan kyseisen henkilön mielenkiinnon kohteita ja tallennettuja ominaisuuksia.

Sosiaalinen media: Uusi integrointi on tehty suoraan kontaktitietokantaan. Sen seurauksena HubSpotin sosiaalisen median työkalut mahdollistavat liidin sosiaalisten aktiviteettien seuraamisen ja dynaamisten segmenttien luomisen sen pohjalta, miten kaikkein sitoutuneimmat sosiaalisen median seuraajat käyttäytyvät. Sen lisäksi HubSpotin sosiaalisen median sovelluksessa on nyt sisäänrakennettu näkymä kaikkeen Twitter- ja Facebook- vuorovaikutustoimintaan, joka mahdollistaa vastaamisen ja seuraamisen. Koska sosiaalinen informaatio on osa uutta kontaktitietokantaa, voit käynnistää liidin vaalimisviestit perustuen sosiaaliseen käyttäytymiseen. Tämä tekee siitä todellisen internetmarkkinoinin sitouttamistyökalun.

 

HubSpot3:n uudet ja uudistetut työkalut antavat markkinoijalle aivan uudet mahdollisuudet tehokkaan internetmarkkinoinnin toteuttamiseen. Mikä parasta kaikki nykyiset HubSpot- käyttäjät saavat uudet työkalut käyttöönsä ilman lisämaksua. Siirtyminen uusiin työkaluihin tapahtuu vaiheittain ja se on jo alkanut. Uudet HubSpot -käyttäjät saavat uudet ominaisuudet käyttöönsä heti alusta.

 

Varaa heti aika HubSpot3- esittelyyn

 



Topics: hakukoneoptimointi, internet markkinointi, sosiaalinen media, konvertointi, sisällöntuotanto, sähköpostimarkkinointi